lauantai 26. tammikuuta 2013

BirdLife Suomen pihabongaus 26.-27.1.2013

BirdLife Suomen pihabongaus järjestetään taas tammikuun viimeisenä viikonloppuna eli 26.-27.01. Tapahtumassa tarkkaillaan lintuja tunnin ajan omalla pihalla, puistossa tai jossain muussa sopivassa paikassa. Osallistua voi kuka tahansa, eikä osallistumismaksua tai ilmoittautumisia tarvita.

Punatulkku. Kuva: Petri Ruostetoja

Pihabongaukseen on helppo osallistua: ideana on tunnistaa tunnin aikana havaitut lintulajit, laskea kunkin lajin yhtä aikaa näkyvissä olevat yksilöt sekä ilmoittaa tunnistetut lajit ja lasketut maksimimäärät BirdLife Suomelle viimeistään 01.02.2013. Tarkat osallistumisohjeet löytyvät BirdLife Suomen sivustolta.

Pihabongaukseen osallistuneiden kesken arvotaan hienoja palkintoja: kiikareita, lintukirjoja, lintuaiheisia CD-levyjä ja lintupinssejä. Pihabongauksen tulokset julkaistaan BirdLife Suomen sivustolla helmikuulla.

Pähkinänakkeli. Kuva: Ari Kakko

Kyse on Suomen suurimmasta lintutapahtumasta, johon osallistuu vuosittain noin 15 000 ihmistä yhteensä 11 000 pihalla. Tapahtuman tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lintuja ja kiinnostumaan lähiluonnosta. Samalla maamme linnustosta kerätään arvokasta tietoa.

Pihabongaus järjestetään Suomessa jo kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna sen suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Töyhtötiainen. Kuva: Pekka Nurminen

Luontokerholaiset voivat halutessaan lähettää viikonlopun aikana bongattujen lintulajien ja yksilömäärien tiedot kerhon s-postiosoitteeseen tai ottaa ne mukaan kerhoon. Ilmoitamme kunkin luontokerholaisen bongaamat lajit ja määrät sekä havainnoijien yhteystiedot BirdLife Suomelle seuraavan luontokerhon yhteydessä.

Hauskaa pihabongausta ja onnea palkintojen arvontaan!