maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kesä alkoi luontokerhon avoimissa ovissa

Myllykylä toukokuu 2013. Lasten luontokerhossa olivat ovet avoinna torstaina 16.05. Päivä järjestettiin osana Green Care Finlandin valtakunnallista tapahtumaa. Kesäisen lämmin sää ja runsas ohjelmatarjonta suosivat koko perheen ulkoilupäivää.

Tarjolla oli monenlaista lintu- ja luontoaiheista ohjelmaa: kaksi luontosuunnistusrataa rasteineen pienemmille ja isommille osallistujille, linnunlaulun tunnistuskisa ja kamerapöntössä pesivien lintujen tarkkailua. Luontopolkujen kiertäjät pääsivät seuraamaan myös yllätysohjelmaa.

Toimintaansa tapahtumassa esittelivät ähtäriläinen VesiVaeltajat sekä kurikkalainen pienkustantamo Valmiixi. VesiVaeltajat vuokraa kajakkeja, mutta järjestää myös opastettuja melontaretkiä ja laatii ehdotuksia omatoimiretkiksi asiakastoiveiden mukaan. Uutuutena VesiVaeltajat tarjoaa kuutamomelontoja Ähtärin Hankavedellä viikoilla 29-30.

Kesäinen kuutamo, lähes superkuu. Kuva: P. P.

Pienkustantamon valikoimassa on terveys- ja luontoaiheisten sekä maallemuuttoteemaisten kirjojen lisäksi eläin-, lintu-, kasvi- ja maisema-aiheisia luontokortteja Pohjanmaalta. Esillä oli myös Hippiäinen eli Suupohjan Lintutieteellisen Yhdistyksen lehti, jota voi ostaa luontokerhon kautta.

Luontokerho sai tempausta varten runsaasti erilaisia luontoalan toimijoiden esitteitä: tarjolla oli niin tietopaketteja lemmikkieläimistä kuin tietoa Metsämörri-päiväkodista ja Muumien hiihto- ja lumikenkäilykoulustakin, samoin kuin BirdLife Suomen Tiira-lehtiä ja linnunpönttöoppaita. Jaossa oli myös esite luontoretkistä, joista heinäkuun lopussa vuorossa on Kurikan luontoseuran järjestämä lepakkoretki Jurvaan.

ITM:n lahjoittamassa kamerapöntössä pesi jälleen talitiaisperhe. Kuva: P. P.

Linnunlaulukisan osallistujat pääsivät kuulemaan pihapiirin pikkulintujen, kuten tiasten, kirjosieppojen ja keltasirkkujen lisäksi erilaisten tikkojen rummutusta ja pöllöjen huhuilua. Vaihtoehtoisesti lintujen ääniä sai tunnistaa ympäristöstä. Ylivoimaisesti eniten eri lintulajien ääniä kuuli eräopas Tapio Koskela.

Linnunlaulukisassa lauloi kotoisia lintuja. Kuva: P. P.

Luontosuunnistuksessa pienet etsivät niin monta linnunpönttöä ympäristöön ripustetuista 17 pöntöstä kuin jaksoivat. Joidenkin pönttöjen lentoaukkoja oli orava käynyt jyrsimässä suuremmiksi - silti ne kelpasivat poikkeuksetta tänä vuonna lintujen pesintään. Jopa luontokerhon kodan lähelle tapahtuman aikana ripustetussa pöntössä pesii parhaillaan, tosin hieman myöhässä, kirjosieppopari.

Kirjosieppo ruokintamatkallaan. Kuva: P. P.

Luontosuunnistusradan rasteista keskustelua aiheutti erityisesti se, miksi koirat tulee pitää kiinni luontopoluilla. Koirat eivät saa juosta irrallaan toisen maalla ilman maanomistajan lupaa. Koirat tulee pitää kytkettyinä myös sen vuoksi, etteivät ne häiritsisi lintujen tai muiden eläinten pesintää.

Linnunlaulukisaan tai luontosuunnistukseen osallistuneiden kesken arvottiin kaksi kivaa palkintoa. Kurikan kirjakauppa Infon lahjoittaman ihanan perhoskirjan voitti Niku E. Kurikasta. Lasten luontokerhon rakentaman linnunpöntön ja Pöntöt & linnut -oppaan sai Juulia S. niin ikään Kurikasta. Palkinnot on toimitettu voittajille. Rasti-Kurikan Lasten luontokerho onnittelee heitä!

Pajupilliä tekemässä. Kuva: P. P.

Avoimien ovien päivän yllätysohjelmassa oli pajupillin veistämistä. Pillejä osallistujille oli tullut tekemään kauhavalainen Eero Peltoniemi. Jokainen lapsi sai ikioman pajupillin ja pääsi kokeilemaan pillillä puhaltamista ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Kodalla osallistujilla oli myös mahdollisuus syödä omia eväitä taikka paistaa Kurikan Halpa-Hallin tapahtumaan lahjoittamia makkaroita.

Lasten luontokerho kiittää kaikkia tapahtuman osallistujia, kökkäväkeä, yhteistyökumppaneita ja sponsoreita. Kesä jatkuu heinäkuulla kuutamomelontojen, pajupillillä soittelun ja lepakkoretkien merkeissä. - P. P.

PS. Kurikka-lehden kirjoittama juttu avoimien ovien päivästä löytyy täältä. Pikku korjaus juttuun: kamerapöntön elämää seurataan monitorin kautta. Kuva on siis live-kuvaa lähimetsän pöntöstä, eikä se näy television tms. välityksellä missään muualla.

Julkaistu 15.07.2013, päivitetty 10.07.2013.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti