sunnuntai 11. tammikuuta 2015

BirdLife Suomen pihabongaus 24.-25.1.2015

BirdLife Suomen pihabongaus järjestetään jälleen tammikuun viimeisenä viikonloppuna eli 24.-25.01. Vuorossa on jo 10. pihabongauskerta! Tapahtuman suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Käpytikka. Kuva: P. P.

Pihabongaukseen on helppo osallistua: ideana on tarkkailla lintuja tunnin ajan vaikkapa omalla pihalla tai puistossa, tunnistaa havaitut lintulajit, laskea kunkin lajin yhtä aikaa näkyvissä olevat yksilöt ja ilmoittaa lajit ja niiden lasketut maksimimäärät BirdLife Suomelle viimeistään 30.01.2015. Osallistua voi kuka tahansa - osallistumismaksua tai ilmoittautumisia ei tarvita.

BirdLife Suomen sivustolta löytyy lomake, johon lajit ja määrät voi bongatessa merkitä. Havainnot ilmoitetaan BirdLife Suomelle pihabongaussivuston verkkolomakkeella tai postikortilla.

Talitiainen. Kuva: Petri Ruostetoja

Pihabongaukseen osallistuneiden kesken arvotaan runsaasti hienoja palkintoja: lintulehtiä ja lintuaiheisia CD-levyjä, lintuoppaita, -havaintovihkoja ja -amuletteja sekä pehmolintuja. Pihabongauksen alustavia tuloksia julkaistaan tapahtuman aikana BirdLife Suomen sivustolla ja lopulliset tulokset helmikuulla.

Närhi. Kuva: P. P.

Pihabongaus on Suomen suurin lintutapahtuma, johon osallistui viime vuonna 19 000 ihmistä yhteensä 13 000 pihalla. Kaikkiaan havaittiin 89 lintulajia ja noin 530 000 lintuyksilöä. Tapahtuman avulla saadaan hyödyllistä tietoa monien lintulajien kannanvaihteluista.

Hömötiainen. Kuva:P. P.

Luontokerholaiset tutustuvat pihapiirin lintuihin ennakolta ja voivat halutessaan tuoda pihabongausviikonloppuna bongaamiensa lintulajien ja yksilömäärien tiedot kerhoon. Ilmoitamme kunkin kerholaisen bongaamat lajit ja määrät sekä havainnoijien yhteystiedot BirdLife Suomelle tammikuun viimeisen luontokerhon yhteydessä, joten kaikki havaintoja tehneet ovat mukana palkintojen arvonnassa.

Hauskaa pihabongausta ja onnea palkintojen arvontaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti