torstai 21. huhtikuuta 2016

Susi on laumaeläin

Susia on Suomessa noin 150, mutta se on yhä uhanalainen laji ja rauhoitettu poronhoitoalueen ulkopuolella.

Kooltaan susi on noin 25-50 kg. Sen parhaat aistit ovat haju- ja kuuloaisti. Sudella on reviiri, jonka se merkitsee virtsallaan, eikä se päästä sinne muita susia.

Susia (Canis lupus) Ähtärin eläinpuistossa. Kuva: K. Peltoniemi.

Susi on laumaeläin. Laumassa on yleensä noin kymmenen sutta, ja johtajaparina on kaksi vanhinta sutta. Ensimmäisen suden takana tulevat astuvat ensimmäisen jalanjälkiin, ja säästävät näin voimiaan.

Sudet saalistavat yhdessä ja jakavat saaliin keskenään. Ne vievät myös pesässä odottaville emolle ja poikasille osan saaliista. Useimmiten ne syövät hirviä ja poroja, yksinäiset sudet myös majavia, jäniksiä, myyriä ja jopa ilveksiä.

Susinaaras synnyttää 2-6 pentua hiekkarinteessä olevaan luolaan, ja koko lauma huolehtii niistä. Jo puolivuotiana ne alkavat osallistua saalistamiseen. Myöhemmin poikaset joko perustavat oman lauman, jäävät alkuperäiseen laumaansa tai perustavat oman lauman. - K. P.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti