Paksun lumipeitteen ansiosta luontokerholaiset pääsivät jatkamaan syyskauden hiihtorupeamaa heti tammikuun puolessa välissä. Pehmeän lumen vuoksi latu tehtiin tänä vuonna ensin metsään ja vasta lumipeitteen vähän tiivistyttyä pellolle. Hiihtämiseen ja mäenlaskuun kerholaisia kannusti sekä Rasti-Kurikan Aulis Hahtola että Kauhavan Wisan Sara Tuisku.
Mäenlasku suksilla pellolla ja rattikelkalla Kurikan seurakuntakeskuksen isossa mäessä kehitti kerholaisten tasapainoa todella hyvin: talvikauden lopussa isommatkin alamäet pysyttiin helposti pystyssä ja kevään koittaessa polkupyörälläajotaito oli valmiina - kunhan apupyöristä ensin uskallettiin luopua. Luontokerhon pian alkavalla kesäkaudella luvassa onkin muun muassa pyöräretkiä.
Runsaslumisen talven kääntöpuolena retki tähtitornille oli kuitenkin vaarassa kokonaan peruuntua. Observatorioon päästiin lumikinoksien välistä, ja jopa kirkkaassa säässä, mutta tornin vähäisen miehityksen vuoksi luontokerholaiset eivät vielä päässeet kurkistamaan kaukoputkella taivaalle. Toiveissa on ottaa retki uusiksi tulevalla syyskaudella.
Sählyn pelaamisen ja muiden lumileikkien ohella luontokerhon aiheina olivat myös pikkulinnut. Tammikuun lopulla luontokerholaiset osallistuivat BirdLife Suomen lintubongaukseen. Lintujen tarkkailun ja tunnistamisen lisäksi kerholaiset oppivat myös ruokkimaan talvilintuja tiaisista keltasirkkuihin ja punatulkkuihin.
Talitiainen - lintubongauksen yleisin laji. Kuva: Pekka Nurminen
Lisäksi luontokerholaiset osallistuivat Kurikan Kirjakaupan lintukilpailuun, jossa tehtävänä oli löytää linnuille oikea pönttö. Linnut muodostivat luontevan sillan luontokerhon kevätkauteen, jolloin tutustuttiin niin keväisiin linnun ääniin kuin pieniin, rengastusta odottaviin helmipöllöihinkin. - P. P.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti