Sinitiainen. Kuva: Petri Ruostetoja
Pihabongauksessa tarkkaillaan lintuja tunnin ajan omalla pihalla, puistossa tai jossain muussa sopivassa paikassa. Tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lintuja ja kiinnostumaan lähiluonnosta. Tapahtuma ei ole kilpailu eli ratkaisevaa ei ole havaittujen lintujen määrä. Osallistua voi kuka tahansa, sillä osallistumismaksua ei ole, eikä ilmoittautumisia tarvita.
Mustarastas. Kuva: Ari Nordström
Pihabongauksen ideana on tunnistaa tunnin aikana havaitut lintulajit, laskea kunkin lajin yhtä aikaa näkyvissä olevat yksilöt ja ilmoittaa tunnistetut lajit ja lasketut maksimimäärät BirdLife Suomelle viimeistään 03.02.2012. Tarkemmat osallistumisohjeet löytyvät BirdLife Suomen sivustolta.
Kaikkien osallistujien kesken arvotaan hienoja palkintoja: kiikareita, lintukirjoja, lintuaiheisia seinäkalentereita ja lintupinssejä. Pihabongauksen tulokset julkaistaan BirdLife Suomen sivustolla helmikuulla.
Pihabongaus järjestetään Suomessa nyt seitsemättä kertaa. Sen suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Luontokerho on osallistunut pihabongaukseen jo kaksi kertaa. Tänä vuonna viikonlopun aikana bongattujen lintulajien ja yksilömäärien tiedot voi lähettää myös luontokerhon s-postiosoitteeseen tai ottaa ne mukaan kerhoon, jolloin ilmoitamme kunkin luontokerholaisen bongaamat lajit ja määrät sekä havainnoijien yhteystiedot BirdLife Suomelle seuraavan luontokerhon yhteydessä.
Iloista pihabongausta ja onnea palkintojen arvontaan!