Laulujoutsen on Suomen kansallislintu. Laji oli häviämässä Suomesta 1950-luvulla, mutta nyt sen pesimäkannan suuruus on BirdLife Suomen mukaan arviolta 10 000 paria. Muutamassa vuosikymmenessä kanta onkin elpynyt Lapin erämaalinnusta koko Suomen pesimälinnuksi.
Laulujoutsenet lennossa. Kuva: P. P.
Pesimäajan ulkopuolella laulujoutsenet viihtyvät parvissa, joista niitä on helppo kuulla ja havaita. Laulujoutsenten määrä on suurimmillaan syksyllä, kun menneen kesän poikueet ovat liikkeellä ja Suomeen on kerääntynyt myös Venäjän puolella pesineitä joutsenia. Joutsenbongauksessa kartoitetaan, kuinka paljon joutsenia maassamme syksyllä on ja minne ne kerääntyvät levähtämään ja ruokailemaan.
Joutsenbongaukseen osallistuminen on helppoa: Tarkkaile joutsenia viikonloppuna ja ilmoita havaintosi verkkolomakkeella (tai suoraan Tiiraan) viikonlopun jälkeen. Verkkolomakkeella voit ilmoittaa myös törmäysriskipaikkoja, joissa sähköverkko on vaarana joutsenille, esimerkiksi vesistöjen lähellä tai peltoaukeilla. Tarkemmat ohjeet löytyvät BirdLife Suomen sivustolta.
Laulujoutsenet. Kuva: Pekka Komi.
Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan lintukiikarit, lintukirjoja ja -CD-levyjä sekä havaintovihkoja. Joutsenbongauksen tulokset julkaistaan BirdLife Suomen sivustolla. Tulossivusto päivittyy tunnin välein.
Luontokerho osallistuu tapahtumaan sunnuntaina omaan tahtiin. Kannattaa pukeutua säänmukaisesti ja ottaa mukaan kiikarit tai kamera. Hyvää Joutsenbongausta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti