Keväthangilla luontokerholaiset pääsivät tutustumaan eläinten lumijälkiin ja hakemaan pajunkissoja. Lumien sulettua siivottiin tienvarsilta kaikenmaailman roskia. Lisäksi tehtiin keväthommia: käytiin kesäkukkapuutarhalla ja tarkistettiin siilien mökit. Asukkaita niissä ei näkynyt, mutta luontokerholaiset tekivät mökeille kuitenkin kevätsiivouksen. Ehkäpä siilit löytävät mökkeihinsä syksyllä!
Toukokuulla luontokerholaiset rakensivat linnunpönttöjä, jo tottunein ottein, ja ripustivat niitä innokkaina pikkulintuja varten. Kevään edetessä suunnistuskarttaan lisättiin linnunpöntöt asukkaineen, ja harrastettiin linnunpönttösuunnistusta. Tulosten mukaan pöntöissä asuu ainakin yksi talitiais- ja yksi sinitiaisperhe sekä neljä kirjosieppoparia poikueineen. Lisäksi löydettiin harmaasiepon pesä.
Lintujen katselun ohella luontokerho sai myös kuunnella linnunlaulua. Kaikille avoimen Lintuaamun Jyllinkosken maastossa järjestivät Kurikan 4H-yhdistys ja Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys. Retkellä oli hieno mahdollisuus oppia tunnistamaan lintujen ääniä keväisessä lehtomaastossa.
Toukokuulla luontokerhon aiheina oli lintujen lisäksi myös perinteistä suunnistusta ja onkimista. Ongella käytiin tällä kertaa Myllykylän kylätalon rannassa. Tutuksi tulivat niin särki, ahven kuin salakkakin. Madon laittaminen koukkuun sai aikaan joukon eettisiä kysymyksiä ja särjen vapauttamisen myötä päädyttiin jo hyvin filosofisiin pohdintoihin. Onkiretki oli kaikille hyvin opettavainen kokemus!
Kevätkauden päätteeksi luontokerholaiset pääsivät näkemään myös vähän isompia lintuja: rengastusta odottavia helmipöllön poikasia. Helmipöllöretki tehtiin Suupohjan Lintutieteellisen Yhdistyksen rengastaja Petri Ruostetojan opastamana. Retkellä saatiin paljon tietoa helmipöllöistä. Rohkeimmat uskaltautuivat myös kokeilemaan pöllön pehmeää höyhenpeitettä.
Ensi viikolla jatkuvalla kesäkaudella luontokerhon ohjelmassa on uimisen ja onkimisen lisäksi ainakin marjastusta ja lepakkoretki heinäkuisessa yössä. Sen tulee järjestämään luontokartoittaja Terhi Ala-Risku. - P. P.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti